Espoossa tavoitteena on hiilineutraalius vuonna 2030. Kaupungin suurimmat päästönlähteet ovat kaukolämmön tuotanto ja liikenne, joten aihe tulee hyvin lähelle itse kunkin koteja. Tavoitevuoteen on enää yhdeksän vuotta aikaa ja paljon on jo tehty ja päätetty. Päästöjen vähennystyö ei kuitenkaan ole valmis vuonna 2030, useammasta syystä: kaupunki kasvaa ja kehittyy jatkossakin; hiilineutraalius on vasta välietappi, sillä jatkossa hiilidioksidia on poistettava ilmakehästä; ja osa nyt hiilineutraaleiksi tulkituista toimista ovat sellaisia, joiden hiilineutraalius tai kestävyys voi tulevaisuudessa olla kyseenalaista.
Kaukolämmön tuotanto Espoossa pohjaa nyt kivihiileen, maakaasuun, lämpöpumppuihin ja biopolttoaineisiin. Kivihiilestä ollaan luopumassa lähivuosina, ja siirtymä on biomassan polttamisen suuntaan. Syvän geotermisen lämmön pilottilaitos Otaniemessä pitäisi käynnistyä lähiaikoina. Myös erilaisia hukkalämpöratkaisuja pidetään esillä, mutta niissä haasteena on käytettävissä olevan hukkalämmön määrä ja saatavuus.
Tällä hetkellä biomassan polttamista pidetään hiilineutraalina, mutta se ei sitä varsinaisesti ole. Jo 2009 tiedekirjallisuudessa nostettiin huolta siitä, että bioenergian päästöjen laskeminen maankäyttösektorilla luo porsaanreiän, joka mahdollistaa näennäisen hiilineutraaliuden kirjanpidollisesti. Tämä on vasta viime vuosina noussut mukaan poliittiseen keskusteluun, ja laskentasääntöjä tuskin ollaan heti muuttamassa – mutta miltä Espoon hiilineutraalius näyttää, jos puun poltolle tulevaisuudessa lasketaankin päästö? Tämän lisäksi suuret kaupungit vaativat niin paljon lämpöä, että sen tuottamiseen vaadittujen puun tuottamisella on omat biodiversiteettiä heikentävät vaikutuksensa.
Eli uusia ratkaisuja tarvitaan. Espoo on loistava paikka kehittää niitä, ja hankkeita on jo käynnissä. Otaniemen syvälämpöreikä tuli jo mainittua, lisäksi esimerkiksi Fortumilla on hanke tänä vuonna demonstroida suuren mittakaavan ilma-vesilämpöpumppua joka ottaisi kaukolämpöön tarvitsemansa lämmön ilmasta. Nämä molemmat ovat uusia ratkaisuja, joiden täysi potentiaali tiedetään vasta demonstroinnin jälkeen.
Itse olen kollegoitteni kanssa viime vuosina selvittänyt ydinenergian mahdollisuuksia kaukolämmön tuotannossa. Ensimmäinen tarkastelumme koskikin sitä, miten 2030-luvun Espoo voisi lämmitä ydinkaukolämmön avulla. Hyvin lupaavaltahan se näytti ja jatkoa työlle on tullut, muun muassa VTT:n oman kaukolämpöreaktorin suunnitteluprojekti. Ydinkaukolämmöstä puhutaan ehkä aktiivisemmin Helsingin puolella, mutta ydinkaukolämpölaitos missä vain pääkaupunkiseudun kunnassa olisi alueellinen projekti, joka vaatii laajan keskustelun ja hyväksynnän. Vähäpäästöinen ja tulevaisuuden vaatimukset kestävä lämmitys on meidän yhteinen haasteemme.
Eli uusia ratkaisuja tarvitaan. Espoo on loistava paikka kehittää niitä, ja hankkeita on jo käynnissä. Otaniemen syvälämpöreikä tuli jo mainittua, lisäksi esimerkiksi Fortumilla on hanke tänä vuonna demonstroida suuren mittakaavan ilma-vesilämpöpumppua joka ottaisi kaukolämpöön tarvitsemansa lämmön ilmasta. Nämä molemmat ovat uusia ratkaisuja, joiden täysi potentiaali tiedetään vasta demonstroinnin jälkeen.
Linkki alkuperäiseen esitykseen siitä miten pieni reaktori vähentäisi lämmöntuotannon kustannuksia Espoon kaltaisessa kaupungissa. Tuo oli ensimmäinen ”arvaus” mitä parametreihin tuli, eikä välttämättä enää hyvin kestä aikaa, mutta niin tiedettä tehdään: pala kerrallaan ymmärrystä kerryttäen.
Ville Tulkki 