Ilmastonmuutoksesta ja ydinvoimasta keskustellessa somessa usein näkyy joko väitteitä, että joko ydinvoiman vastustus on yksi suuri (tai suurin) syy ilmastonmuutokseen, tai että ydinvoiman vastustuksella ei ole ollut mitään vaikutusta joko ydinvoiman nykyiseen tilanteeseen tai maailmanlaajuisten kasvihuonepäästöjen määrään. Molemmat näistä väitteistä ovat historiallisesti paikkaansa pitämättömiä ääripäitä, jotka ovat lähinnä tarkoitettu pönkittämään esittäjänsä asemaa siinä että juuri heidän sidosryhmässään ei ole vikaa vaan kaikissa muissa. Mutta tuo turha jankkaus on sen verran yleistä että on tarpeen molemmat väitteet avata auki: oliko vain ydinvoiman vastustus syy sen rakentamisen hiipumiseen ja oliko se vastustus nyt täysin turhaa.
Ydinenergian kasvun hiipuminen
Ajatus siitä että ilman ydinenergian vastustusta se olisi korvannut fossiiliset polttoaineet peilaa 1960- ja 1970-lukujen ydinvoimainnostusta, joka näkyy esimerkiksi öljyhuipun käsitteen lanseeranneen M. King Hubbertin erään paperin kuvaajassa alla. Vastaavaa ajatusta oli myös mm. Kasvun Rajojen ensimmäisessä painoksessa, jossa todetaan että fossiilisten polttamisen hiilidioksidipäästöt johtavat ilmaston lämpiämiseen, mutta tämä on vältettävissä siirtymällä ydinenergian käyttöön.
Ydinenergiaa lähdettiin rakentamaan innolla, mutta syitä miksi sen rakentaminen hiipui oli mm.
- mopo lähti käsistä ja yritettiin liikaa;
- energiakriisi loppui kun paremmilla teknologioilla saatiin halpaa fossiilista (tapahtui uudestaan maakaasun kanssa 2000-luvulla);
- energiamarkkinat dereguloitiin jolloin niistä saatiin tehokkaita mutta varoja isoihin investointeihin ei ollut;
- valtion roolia haluttiin minimoida;
- olemassa olevien energiayhtiöiden vastustus;
…tässä muutama syy. Ei kaikki kaikkialla mutta joku yhdistelmä eri maissa ja eri aikoina.
Lisäksi kyllä, ydinvoimaa vastustettiin. Osa oli ison valtion vastustamista, osa ydinaseiden vastustamisen epäonnistumisen kanavointia pehmeämpää kohdetta kohti, osa epäluuloa teollisuutta kohtaan. Mutta ei se vastustaminen mikään ainoa asia ollut joka vaikutti ydinvoiman leviämiseen.
Ydinvoimasta tosiaan maalailtiin 1970-luvulla että kun tästä vedetään nykytrendi viivoittimella niin maailma on täysin ydinvoimalla toimiva 2000-luvulla. Spoiler: teknologian leviäminen ei toimi siten, vaan teknologiat jäävät aina jälkeen teknisestä ja teknistaloudellisesta potentiaalistaan. Sama pätee nyt leviävien energiateknologioiden suhteen, joten tietty skeptisyys kannattaa aina kun väitetään suurten haasteiden olevan ratkaistu jollain tietyllä teknologialla.
Mutta se että väitetään ydinvoiman vastustamisen olevan ilmastonmuutoksen syy on ihme identiteettipokkurointia, epähistoriallista sekä vähintään yhtä vanhaa kuin minä (jo 1980-luvulla lyötiin ilmastonmuutoksesta huolehtivia ydinvoimalla). Vaikka koko sähköntuotanto olisi muuttunut ydinvoimalla tuotetuksi (mitä ei olisi kuitenkaan tapahtunut), niin suuri osa teollisuudesta, rakennusten lämmityksestä, sekä liikenteestä tähän päivään mennessä toimisi fossiilisilla kuten nytkin – sillä tuskin sähköistys olisi oleellisesti laajempaa. Mahdollisesti lämmitys osittain voisi olla pidemmälle sähköistynyt. Mutta hiilidioksidia olisi päästelty ilmaan joka tapauksessa.
Toisaalta noihin väitteisiin vastataan että ei olisi muka ollut mitään vaikutusta esimerkiksi saksalaisten tai vihreiden vastustuksella. Totta maar on ollut, mutta sylttytehtaalle päädytään aika laajasti. Ilmastonmuutos on kuitenkin ollut tiedossa jo vuosikymmeniä, ja vielä toistaiseksi olemme maailmanlaajuisesti vain lisänneet kasvihuonekaasujen päästöjä ilmakehään.
Vastustus
Ydinenergian vastustus ei ole yksi ja sama asia, sillä se ottaa erilaisia muotoja eri aikoina. Lisäksi aika harva kertoo motivaationsa olevan juuri ydinvoiman vastustaminen, vaan syyksi annetaan muita. Mutta, yritän tässä jaotella vaikutukset ydinenergian käytön määrään, sen tulevaisuuden mahdollisuuksiin, ja lopulta asenteisiin.
Väliin ydinvoiman vastustamisesta ja sen vaikutuksista keskustellessa kuulee vastapalloon että ei ole montaa periaatepäätöshakemusta kumottu. Tämä väite ei ota huomioon sitä, että jo hakemus maksaa hakijalleen, en edes tiedä, miljoonia euroja ja vuosia työaikaa. Ei hakemusta vain kokeillakseen laiteta! Esimerkki tästä, 2015 vaalien alla Fortum kertoi että nykyisten Loviisan laitoksilla olisi korvaajalle kiire, mutta eivät ilman vahvaa signaalia uudelta hallitukselta edes miettisi Loviisa3:n luvan hakemista. Noh, hallitusneuvotteluissa tuli Sipilän hallitus. Siellä huoltovarmuuskin määriteltiin uudelleen kotimaisen kautta, eli ydinvoima pelattiin ulos jotta päästäisiin kunnolla panostamaan bioenergiaan. Joten myönteistä signaalia ei tullut, lupaa ei haettu. Olisiko Fortum hakenut uutta laitosta jos viesti olisi ollut eri? Emme voi tietää millaiseen ratkaisuun he olisivat päätyneet, sillä viesti tuli jo ennalta, älkää edes yrittäkö. Siinä siis torpattiin jo ydinvoimahaaveet ennen periaatepäätöshakemusta, Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten toimesta. Oliko vastustuksen syytä vai sitä että samalla sidottiin suomalainen energiatuotannon muutosta biomassan energiakäyttöön? Jätän harjoituksena kuulijoille, tämä oli esimerkki miten näissä asioissa periaatepäätöshakemus on vasta pitkän tien loppu.
Aikoinaan jopa Saksassa ydinvoimalat lähdettiin rakentamaan oletuksena lopulta lähes täysin ydinvoimaan perustuvasta systeemistä. Siellä tosin kansa nousi vastaan kun valtioon ei luotettu, ja rakentaminen hiipui. Sittemmin Saksan ydinvoiman vastustuksesta tuli kansallinen projekti. Alunperin ydinvoimalle laittoi Saksassa lopetuspäivän demari Schröder. Politiikkaa liennytti kristillisdemokraatti Merkel, mutta Fukushiman jälkeen vaalitappion vihreille uhatessa hän taas aikaisti ydinvoiman sulkemista. Joten saksalaiset polttavat hiiltä. Heillä on myös kunnianhimoinen uusiutuvien energiamuotojen edistäminen käynnissä, mutta sillä ei sinänsä ydinvoiman alasajon kanssa ole tekemistä.
Laajemmin EUssa on tuo saksankielinen osa joka työskentelee ydinvoimaa vastaan. Usein netissä mussutetaan ”vihreiden politiikasta”, mutta saksankielisellä alueella tuo on kyllä yhteinen asia. Ydinenergian käyttö ja kehittäminen EU:ssa onkin ollut pitkään haasteellista, kun saksankielinen blokki haluaisi sanella muidenkin maiden energiankäytöstä. Tämä esimerkiksi näkyy siinä miten erilaisissa investointi-instrumenteissa ydinenergia on rajattu ulos. Viimeisten vuosien kiistakapula on ollut niin kutsuttu kestävän investoinnin taksonomia, jossa on pyritty määrittelemään kestävät investointikohteet. Ydinenergia varsinaiset sovitut mittarit täytti, joten sitä on pyritty pelaamaan ulos erilaisilla vippaskonsteilla.
Kansainvälisesti ydinenergian esteenä tai hidasteena on ollut myös kansainvälisten kehityspankkien ja vastaavien instrumenttien kieltäytyminen ydinvoiman rahoittamiseen. Tämän vuoksi varsinkin kehittyvissä maissa ydinvoimaprojektit ovat joko jääneet selvityksiksi, tai sitten rahoitusta tarjoavien Venäjän ja Kiinan kumppanuuksiksi. Tämä on viime aikoina havaittu Yhdysvalloissa, jossa kansallisen roolin ja johtajuuden ylläpito on yksi iso motiivi tukea teknologiavientiä. Aina tätä halukkuutta ei ole ollut, mutta ottaen huomioon ydinenergian käyttöönoton vaatimat panostukset voinee olettaa että ilman vastustusta meillä saattaisi olla joissain Aasian ja Afrikan maissa nykyistä enemmän ydinvoimaa. Kiina olisi teollistunut hiilellä joka tapauksessa.
Kansallisesti taas tilanteet vaihtelevat eri maissa ja eri aikoina. Usein eurooppalaisilla vihreillä puolueilla on ollut vaa’ankielen asema, jota on käytetty hyväksi ydinvoiman sulkemiselle. Tämä on ollut mahdollista kun ydinvoimalle ei ole löytynyt vastaavaa voimallista puolustusta ja ydinvoiman vähentämisestä tai alasajosta on tullut ”halpa” hinta enemmistöhallituksen muodostamisesta. Näin on käynyt viimeisen reilun vuosikymmenen aikana ainakin Ranskassa, Ruotsissa ja Belgiassa.
Ranskassa aikanaan Hollande muodosti sosialistien ja vihreiden yhteishallituksen, joka linjasi ydinenergian osuuden Ranskan sähköntuotannossa laskettavan 50%. Nyt myöhemmin Macron on sekä myöhentänyt aikarajaa sekä muutenkin jättänyt toteutuksen avoimeksi (osuuden pieneneminen voidaan saavuttaa myös esimerkiksi kokonaissähköntuotantoa kasvattamalla). Ruotsissa aikanaan torpattiin nykyisten voimaloiden uusimisen yrityksen aloitus osana Miljöpartietin kynnysehtoja hallituksen muodostamiselle. Belgiassa taas hallitus saatiin viime vuonna muodostettua, kunhan paikalliset vihreät saivat läpi ydinvoimaloiden käytön lopettamisen vuonna 2025. Siellä korvataan nyt toimivat ydinlaitokset kaasua polttamalla (samaan aikaan Belgia ei ole edes kyennyt saavuttamaan vuoden 2020 tavoitteitaan uusiutuvien tuotannolle ja ostaa Suomelta tilastollista uusiutuvaa tämän vajeen kuromiseksi).
Nämä ovat kaikki hiton tyhmiä toimia, joilla ollaan sössitty gigawattikaupalla vähäpäästöistä energiantuotantoa.
Puhutaan myös että kyse on taloudellisuudesta. Mitä käyviin ydinvoimaloihin tulee, niiden tuottama energia on yhä halvempaa kuin minkään uuden tuotantokapasiteetin rakentaminen. Toisaalta uusiutuvista tehtiin taloudellisia valtioiden päämäärätietoisella tuella, joten nykyinen tilanne ei ole mikään universaali vakio vaan erilaisten päätösten ja politiikan tulosta.
Ydinenergialla on paitsi menneisyys, myös tulevaisuuden mahdollisuudet ilmastonmuutoksen hillinnässä. Tulemme tarvitsemaan paljon lisää vähäpäästöistä energiaa, ja myös tapoja korvata nykyiset hiilidioksidia vapauttavat prosessit. Tässä oleellista ei ole niinkään se, millaisia nyt käynnissä olevat laitokset ovat, vaan mitä jatkossa tutkitaan, kehitetään, demonstroidaan ja mihin investoidaan. EU on nyt isolla takamatkalla ydinenergian teknologiakehityksessä sekä demonstroinnissa, kun USA, Venäjä, Kiina kehittävät uusia ydinvoimaloita tulevaisuuden tarpeisiin.
Mutta osataan meillä Suomessakin. Olkiluoto 3:n periaatepäätöksen yhteydessä ollut ponsi kieltää valtion panostus ydinenergiaan torppasi esim suomalaisen työn tukemisen. Nykyisen ydinturvallisuuden tutkimusohjelman rahoitus kerätään alan toimijoilta veroluonteisena, ja laki vaatii että tutkimus kohdistuu nykyisiin laitoksiin. Uuteen tulevaisuuteen katsovaa tutkimusta ei täällä hirveästi ole resursseja, verrattuna vaikka Ruotsiin jossa on miljoonapanostukset yliopistojen ja yritysten yhteistutkimukseen tulevaisuuden ydinenergiaan. Ruotsissa tosin ollaan yhä toipumassa 1980-luvun päätöksestä luopua ydinvoimasta, joka vaikutti myös siihen että esimerkiksi kaukolämpöreaktori SECUREn kehitys pysähtyi.
Tulevaisuutta pohtiessa on tärkeää ymmärtää haasteet ja mahdollisuudet. Ikävä kyllä energian suhteen keskustelu on kovasti politisoitunut. Esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvissä uusissa tietokirjoissa ja yliopistoilla järjestettävissä kursseissa saattaa energiajärjestelmän kuvauksissa sivuutettavan ydinenergian kokonaan, kun jollain tekijöistä on suurempi hinku edistää mielipidettään kuin opettaa asioita kuten ne ovat. Politiikkasuosituksia saatetaan pohjustaa energiamallinnuksilla joissa lähtökohtana on ollut ettei ydinenergiaa lisätä ja tätä käytetään perusteluna ettei uutta ydinenergiaa tarvita. Kokonaan oma tapauksensa ovat ihmiset jotka julistavat olevansa huolissaan ydinvoiman turvallisuudesta mutta kieltäytyvät uskomasta viranomaisten ja alan asiantuntijoiden analyyseja. Nämä kaikki ovat omiaan vähentämään uskottavuutta eri toimijoihin, jos emme voi edes yhteistä tilannekuvaa muodostaa.
Mutta, samalla voi sanoa että on ydinvoima-ala sössinyt ihan itsekin. Valmistusketjuja ei ole ylläpidetty, takapeiliin on katsottu, omia maaleja tehty, ja yhteistyökyvyttömyyttä on ollut. Infrastruktuuriala on perinteisesti hyvin konservatiivinen, eikä ydinvoima ole paras uudistumaan ole ollut. Kukaan ei ole täydellinen. Mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Teollisuus on (toivottavasti) oppinut virheistään, alalla ymmärretään että uusi aika vaatii uusia ratkaisuja, ja että ydinenergialla on paljon annettavaa ilmastonmuutoksen hillinnälle.
Yksi käytetty argumentti josta en kauheasti perusta, mutta joka on hyvin inhimillinen, on ajatus siitä että eivät ydinvoimaa vastustavat järjestöt voi kovin vakavissaan ilmastonmuutoksesta olla, ja että kyseinen syy on se miksi puhuja ei niitä järjestöjä vakavasti ota. Yhtäältä tämä on ollut lyömäaseena jo ainakin 1980-luvulta asti, eli selkeästi ei toimi argumenttina. Toisaalta se myös on omiaan leiriyttämään mielipiteitä, olet joko tässä tai tuossa porukassa. Mutta, aivan omasta kokemuksesta voin kertoa sen kuinka paljon pettymystä tunsin, kun tajusin aihetta opiskeltuani Teknillisessä korkeakoulussa että hyviksinä pitämäni ympäristöjärjestöt olivat minullekin syöttäneet pajunköyttä osana ydinvoiman vastustustaan. Kyllä se passivoi. Minulle on väitetty että aika on eri ja että 2000-luvun alussa kaikilla oli lähtenyt mopo käsistä kantojen perustelussa, mutta yhä fossiilisten polttamiseen käytettäviä laitteita valmistava yritys pääsee hyvin esille ilmastopiireissä kunhan haukkuu ydinvoimaa, kehuu tuulivoimaa sekä lupailee että heidän laitteissaan voi käyttää biokaasua (jonka määrät tosin eivät koskaan tule riittämään maakaasun korvaamiseen).
Lopulta
Yleisesti ydinvoiman vastustajista jankkaaminen on jo turhaa – meillä Suomessa monet ovat jo ymmärtäneet että tärkeintä on ilmastonmuutoksen hillintä yhdessä biodiversiteetin ylläpidon kanssa. Vastustus on yhtä tuoretta kuin mummon kuuntelemat radion ikivihreät, se täällä Suomessa on suurena voimana historiallista.
Kyllä, ilman vastustusta, meillä olisi ehkä pari kaukolämpöreaktoria Suomessa, Ruotsissa rakennetut laitokset toimimassa, Euroopan tasolla jonkin verran enemmän ydinenergiaa sekä kehittyvissä maissa joitain laitoksia. Suomessa voisi olla isompi tutkimusohjelma tulevaisuuden reaktoreiden käyttöönottoa tukemaan. Ja silti ihan sama ilmastokriisi sillä ne isot päästöt olisivat yhä olemassa.
Suurin osa nyt tapahtuneesta kehityksestä on aika monen tekijän ja sopan summa. Ja itseäni kypsyttää että omaa alaani käytetään tylppänä lyömäaseena. Se on tietysti kätevää ihmisille jotka eivät halua myöntää omilla valinnoillaan olleen koskaan huonoja puolia, tai jotka haluavat trollata äkkiväärillä väitteillä. Mutta se ei vie keskustelua eteenpäin. Jos olemme huolissamme ilmastonmuutoksesta, kannattaako vähäpäästöistä tuotantoa sulkea? Jos markkinat nyt ohjaavat maakaasun käyttöön, pitäisikö markkinoiden toimintaa miettiä? Riittääkö ydinvoiman kannattamiseen se, että mahdollisesti olisi suopea periaatepäätöshakemukselle, jos samaan aikaan ajaa politiikkaa joka ei mahdollista sellaista koskaan haettavan? Olemme kuitenkin yhä nykyisillä poliittisilla sitoumuksilla matkalla kohti kolmen asteen lämpenemistä.
Joten siksi voitaisiin siirtyä menneiden jankkaamisesta siihen, mitä nyt tehdään. Ydinenergialla on roolinsa tulevaisuuden kestävässä maailmassa. Se ei kaikkea ratkaise, mutta voi olla iso apu ilmastonmuutoksen hillinnässä. Virheet on hyvä korjata, mutta mennyt on mennyttä ja tässä yritetään tehdä kestävää tulevaisuutta. Ja tulevaisuus on nyt tärkeää. Eli mitä tehdään jatkossa? Kuka on valmis tukemaan uusien keinojen kehitystä, käyttöönottoa, leviämistä? Tämä vaatii myös pitkäaikaista panostusta, nämä eivät materialisoidu itsestään. Takapeiliin tuijotus siitä mitä joskus oli ei vain auta.
En ole tekniikan historioitsija enkä mitenkään muutenkaan tähän analyysiin pätevöitynyt, joten ostaja varokoon. Työskentelen ydinvoima-alalla ja jos itse teknologia ja sen mahdollisuudet kiinnostavat, pidämme kollegani kanssa Fissioreaktori-blogia jossa käydään niitä tarkemmin.
Ville Tulkki 