Turvallisuus on ollut yksi kevään isoista teemoista, niin kansallinen NATO-keskusteluineen kuin paikallinen jengikeskusteluineen ja vaalikoneiden kuri ja rangaistus -kysymyksineen. Yhteiskuntaan vaaditaan lisää kovuutta, samalla kun mahdollisuuksia pureutua haasteiden syihin leikataan. Itse kun olen työskennellyt turvallisuuskriittisellä alalla koko urani, ja työni puolesta velvollinen ylläpitämään ja edistämään hyvää turvallisuuskulttuuria, niin osa keskustelusta menee kaikkea oppimaani vastaan.
Turvallisuus on ennaltaehkäisyä
Mikään yksittäinen keino ei takaa turvallisuutta täydellisesti. Vaatimukset kurista ja kovista rangaistuksista kohdistuvat ongelmien seurauksiin, ja pahimmillaan niiden avulla vain piilotetaan ongelmia. Aito turvallisuus pohjautuu juurisyiden tunnistamiseen ja hoitamiseen, tilanteen pahenemisen ehkäisyyn, ja seurauksien hallintaan. Esimerkiksi jos resurssit eivät riitä oppilaiden huomioimiseen kouluissa, ei kurinpidon kasvattaminen tee muuta kuin korkeintaan piilottaa ongelman. Tällöin tilanne voi olla hyvin kova mutta hauras: tilanne pysyy paikallaan kunnes se äkillisesti rävähtää katastrofaalisesti.
Turvallisuus on yhteisö
Usein julkisuudessa nostetaan yksittäinen henkilö tikun nokkaan arvosteltavaksi kun jokin on mennyt väärin. Tästä saa kyllä aikaan sirkushuveja, mutta pidemmällä ajalla vaikutus on vain se, että virheitä ja haasteita peitellään ja annetaan niiden kasvaa kunnes peittelystä tulee mahdotonta. Usein se on kuitenkin ollut yhteisö, jonka käytännöt ovat väärinkäytökset sallineet. Siksi meidän tulisi pitää huolta siitä millaista yhteisöä rakennamme.
Nyt puheet ovat koventuneet ja monet ehdokkaat keräävät pisteitä haukkumalla toisia. Itsekin siitä olen osani saanut, mutta ei missään nimessä niin pahasti kuin monet muut. Valkoinen keski-ikäinen heteromies on aika suojassa yhä. Mutta en voi olla näkemättä miten tämä vastakkainasettelun huudatus luo ihan konkreettista aggressiivisuutta ihmisten käytökseen. Onkin aika nurinkurista että monet kovasti turvallisuudesta melua pitävät ovat myös luomassa ilmapiiriä, joka nimenomaan ei ole turvallinen.
Parasta turvallisuutta on luottamukseen perustuva yhteiskunta. Parasta turvallisuutta on se, että tunnemme toisemme. Että näemme ongelmat ennen kuin ne kärjistyvät ja huolehdimme niitä aiheuttavista juurisyistä. Ei kuriin ja kontrolliin perustuva toisten piilottaminen silmistä.
Turvallisuus on tunne
Turvallisuus ei ole vain konkretiaa ja mitattavia asioita, vaan myös tunne. Vaikka ihmisten turvallisuus on mitattavasti parantunut monilla tavoin, ei turvallisuuden tai turvattomuuden tunnetta pidä väheksyä. Omalta alaltani ydinturvallisuudesta voin kertoa esimerkin: tutkitusti suurimmat terveyshaitat ydinonnettomuuksista tulivat ihmisten turvattomuuden ja epävarmuuden seurauksena, ei niinkään esimerkiksi säteilyn. Tunteilla on merkityksensä.
Tuntemuksiin voimme onneksi vaikuttaa. Jälleen yleinen ilmapiiri määrää paljosta. Ikävä kyllä myös pelottelulla pyritään keräämään ääniä — tämä omalla osallaan tuo vastakkainasettelua ja vähentää yleistä turvallisuuden tunnetta. Tätä pelottelua ei pitäisi palkita.
Tulevaisuus valitaan nyt
Vaalit määräävät myös paljon sitä suuntaa mihin yhteiskuntaa kehitetään. Jos pelottelusta ja kovan kurin lupaamisesta palkitaan, on turvallisuutemme jatkossa kovin haurasta: kovaa ja helposti rikkoontuvaa. Yhteiskunnallisen luottamuksen rakentaminen taas on kovaa työtä, mutta siitä ajallaan palkitaan. Korkean luottamuksen yhteiskunnat ovat niitä toimivimpia, ja niissä myös talous toimii parhaiten.
Valitkaa hyvin.
Kirjoittaja on ydinturvallisuuden ammattilainen.
Ville Tulkki 