Kiitos eduskuntavaalit 2023

Eduskuntavaalit. Puolen vuoden työn tuloksena tuli 892 ääntä, joka on näin ensikertalaiselle paljon. Jokainen ääni on luottamuksen osoitus, sanotaan, ja toivon jatkossakin olevani sen arvoinen. Kiitos.

Tässä olen vuoden aikana saanut tukea, apua, ja tsemppausta monelta, kiitos siitä. Niin kaverit kuin vihreiden kampanjaan osallistuneet ovat auttaneet, väliin enemmän kuin olen itse osannut pyytääkään. Espoon ja Uudenmaan vihreiden työntekijät vetivät isot kampanjat, mutta silti ehtivät huolehtia myös kantapään kautta oppivasta ehdokkaasta. Kiitos.

Yleinen tulos ei hyvä Vihreille ollut. Oma tulokseni ei kokonaisuutta heilauttanut, mutta tälle pohjalle on hyvä rakentaa. Joka tapauksessa maailmaa voi parantaa monilla tavoilla, ja työ jatkuu. Näin vaalien jälkeisenä päivänä tie vie Brysseliin promoamaan eurooppalaista pienreaktoritutkimusta. Eiköhän niistäkin saada yksi osa tulevaisuuden kestävää yhteiskuntaa.

Ja viimeisenä ajatuksena, enpä ole puolessa vuodessa oppinut hymyilemään kameralle. Mutta toivon mukaan kampanja 230 volttia -herjoineen on tuonut iloa teille.

Kuulemma tein itseni näköisen kampanjan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: