Energian polkuriippuvuus

Kaukolämpö on toisaalta hyvä ja tehokas tapa lämmittää koteja, toisaalta monen kaupungin suurin hiilidioksidipäästöjen lähde. Sen tuotantopaletti vihertyy nopeasti, mutta vasta viime vuosina ollaan herätty bioenergian käytön voimakkaan lisäämisen huonoihin puoliin. Kaikki bioenergia ei ole kestävää tai hiilineutraalia, Suomessa on lopulta saatavissa soveltuvaa biomassaa rajallisesti, ja sen käytöllä on vaikutuksia biodiversiteettiin. Silti bioenergian lisäämiseen panostetaan nyt ja lähitulevaisuudessa. Tähän ohjaavat jo vuosia sitten tehdyt päätökset, ja mahdolliset korjausliikkeet vievät vuosia, ellei vuosikymmeniä.

Olin 21.4. kertomassa pienreaktoreista osana Tampereen kaukolämmön tuotantoa käsittelevää Kohti hiilinegatiivista kaukolämpöä -webinaaria. Tilaisuus koostui kahdesta osasta, joista ensimmäisessä käsiteltiin yleisemmin niin päästövähennysten tarpeellisuudesta kuin miten Tampereen kaupunki ja sähkölaitos vähentävät päästöjään, kun taas toisessa esiteltiin muutamaa erilaista tapaa tuottaa lämpöä ilman fossiilisia polttoaineita. Tilaisuuden järjestivät Ellen Ojala, Tuomo Kondie ja Oras Tynkkynen. Linkit YouTubesta löytyviin tallenteisiin tämän kirjoituksen lopussa. Tilaisuus oli mielenkiintoinen ja herätti ainakin minussa joitain ajatuksia.

Ensimmäisen osion puheenvuorot toivat hyvin esille sen, miten meillä ei ole välttämättä edes yhteistä kieltä tilanteen käsittelyyn. Oras Tynkkynen alusti ilmastotoimien tärkeydestä, ja miten nyt käsillä on suuri haaste kun fossiilisista polttoaineista pitää päästä ja bioenergiankin käyttö on laajassa mitassa kyseenalaista. Seuraavissa puheenvuoroissa esiteltiin Tampereen kaupungin tavoitteita, kertoen miten siellä ollaan vähentämässä päästöjä eri toimin ja pääsemässä tavoitteisiin täysin uusiutuvasta energiasta – pääosin bioenergialla. Kuva alla Tampereen kehityksestä näyttää miten paljon viime vuosina on bioenergiaan panostettu, ja vastaavaa on nähtävissä muuallakin Suomessa. Meillä on tehty poliittisia päätöksiä nimenomaan bioenergiaan siirtymisestä, joita on sitten lähdetty toteuttamaan – ja kun investoinnit on juuri tehty, niitä puolustetaan kynsin ja hampain. Lopulta keskustelu menee ohi puhumiseksi kun yhdet painottavat esimerkiksi uusiutuvia tavoitteena, toiset ympäristövaikutusten vähentämistä. Sitä saat mitä mittaat.

Ensimmäisen osion viimeinen esitys meni jo vähän teknologioiden puolelle, sillä siinä esiteltiin Helsingin kaupungin ratkaisuja ja varsinkin vastikään ratkennutta Helsinki Energy Challengea (HEC). Itse olen hieman eri mieltä projektijohtaja Kaisa-Leena Koskisen kanssa, hän kun kertoi miten HEC osoitti miten suurten kaupunkien lämmitykseen on monia keinoja ja miten se vaatii laajoja ja erilaisia ratkaisuja. Mielestäni HEC ei tätä niinkään osoittanut, vaan se oli ideakilpailu, jonka määrittelyissä lähtöjään vaadittiin palettia ratkaisuista. Joten jos määrittelet ideakilpailun jossa pyydät asiaa X, et voi käyttää sen tuloksia perusteluna siitä, että asia X on oltava. HEC kyllä osoitti että kiinnostus eri ratkaisuiden kehittämiseen on suurta, ja hyvä näin. Sen vielä nostaisin että keskustelussa Koskinen kommentoi ettei kilpailussa ollut tavoitteena jo nyt tehtyjen bioenergiainvestointipäätösten korvaamista, sillä se ei olisi taloudellista. Eli oletusarvona ei ”epätaloudellisia” ratkaisuita voi toteuttaa.

Polkuriippuvuudesta tämä nykyinen suo on tehty. 2000-luvun alusta eteenpäin biomassan energiakäyttöön on ohjattu voimakkaasti poliittisilla päätöksillä. Vasta ihan viime vuosina ”polttoon perustumaton” on tullut osaksi tavoitteita, mutta kuten Tampereen esimerkistä on nähty, ja Suomen kehityksestä voidaan nähdä (kuva alla), biomassan käyttö lämmityksessä on verrattain uusi ilmiö. Mikä tarkoittaa että investoinnit siihen ovat tuoreita, ja niiden korvaamiselle lähiaikoina ovat suuret taloudelliset hidasteet. Tämä myös näkyy poliittisissa prioriteeteissa, viime päivinä Suomi ja Ruotsi ovat saaneet Euroopassa lunta tupaan voimakkaasta bioenergialobbauksesta. Nykyisiä rakenteita pyritään säilyttämään.

Toisessa osiossa eri alojen asiantuntijat esittelivät lyhyesti teknologioita miten tuottaa lämpöä ilmastoneutraalisti. Maalämpö, ilma-vesilämpöpumput, aurinkolämpökeräimet, ydinenergia, biohiilen käyttö puihin varastoituneen hiilen sitouttamiseksi. Tässä nostaisin esille Bioenergia ry:n Hannes Tuohiniityn loppukommentin siitä, miten bioenergia on oleellinen 100% uusiutuvan lämmitysjärjestelmän mahdollistaja. Siitä voinen olla hänen kanssaan samaa mieltä, että näin on, JOS vaadimme täysin uusiutuviin energiamuotoihin pohjautuvaa järjestelmää. Tällöin tosin jäämme kiinni bioenergian suuren käytön luontohaittoihin. Jos taas tavoitteena on energiajärjestelmä, joka on vähäpäästöinen ja kunnioittaa biodiversiteettiä, ydinenergia voisi olla yksi järjestelmän selkäranka suuren bioenergian käytön sijaan. Tämä on myös valinta, mitä haluamme.

Ellen Ojala viimeisteli tilaisuuden vetoomuksellaan toiminnan ja nykyistä suuremman kiireen puolesta. Hän on oikeassa, kuten ovat myös muut ilmastotoimia vaatineet nuoret, nyt meidän tarvitsee tehdä enemmän ja paremmin kuin aikaisemmin. Kuten lämpöjärjestelmän menneestä kehityksestä on nähtävissä, muutoksia voidaan saada aikaan, meidän pitää vain kyetä tekemään ne entistä parempaan suuntaan entistä nopeammin. Jos se olisi helppoa ja yksinkertaista se olisi jo tehty, mutta siksi tarvitsemme yhteiskunnallista painetta toteuttaa entistä paremmin. Mittareiden pitää olla kohdallaan ilmastonmuutosta ja biodiversiteettikatoa hillitsemään, ja muutoksia pitää voida tehdä sujuvammin ymmärryksen parantuessa.